Luostarin yrttitarha oli osa sairastupaa, ja sitä pidettiin yhtä lailla rukouksen kuin työn paikkana. Kahdenlaiset kirjat kertovat meille, mitä siellä kasvoi ja miten sitä käsiteltiin. Lyhyt latinankielinen runo, joka kirjoitettiin luostarissa yhdeksännellä vuosisadalla, kulkee pienen tarhan läpi penkki penkiltä ja laulaa vuorollaan yli kahdestakymmenestä kasvista. Kahdennellatoista vuosisadalla luostarissa kirjoitettu yrttikirja kuvaa satoja kasveja, puita ja kiviä ja asettaa jokaisen luomakunnan järjestykseen.

Runon tarha on vaatimaton, sellainen, jota yksi veli saattoi hoitaa. Sen kasveihin kuuluvat salvia, ruuta, aaprottimaruna, koiruoho, hurtanminttu, fenkoli, kurjenmiekka, liperi, kirveli, valkolilja, muskatellisalvia, minttu, polei, selleri, rohtopähkämö, verijuuri, kissanminttu, retiisi, kurpitsa, meloni ja ruusu. Kahdennentoista vuosisadan yrttikirja lisää monia muita, muun muassa siankärsämön, pujon, laventelin, pietaryrtin, iisopin ja timjamin. Nämä ovat pelkkiä kasvien nimiä. Se, mitä vanhat kirjat sanoivat niiden käytöstä, kuuluu niiden omaan aikaan, emmekä toista sitä tässä.

Luostari teki itse työn jokaisen vaiheen. Se kasvatti kasvit siemenistä tai pistokkaista sairastuvan vieressä pidetyissä penkeissä. Se keräsi ne käsin, yleensä kuivana aamuna kasteen haihduttua, ottaen lehdet ennen kukintaa ja kukat juuri auenneina. Se kuivasi ne varjossa pieniksi kimpuiksi sidottuina ja ilmavan huoneen palkeista riippumaan ripustettuina tai ohueksi kerrokseksi liinoille levitettyinä ja joka päivä käännettyinä, kunnes ne murenivat sormien välissä. Se säilytti kuivatut yrtit suljetuissa purkeissa ja rasioissa valolta suojassa, kukin nimellään merkittynä. Ja kun niitä tarvittiin, se valmisti ne.

Tavallinen valmistustapa oli yksinkertainen. Lehtiä ja kukkia varten mitallinen kuivattua yrttiä pantiin astiaan, peitettiin juuri kiehumasta nostetulla vedellä ja annettiin seistä kannen alla muutama minuutti ennen siivilöintiä. Juuria, siemeniä ja kuorta varten kasvia haudutettiin hiljalleen vedessä pidempään, kunnes vesi oli ottanut sen värin ja tuoksun. Juoma tarjottiin lämpimänä, usein vähäisen hunajan kera. Nämä ovat minkä tahansa kotitalouden keittiön menetelmiä, ja luostari käytti niitä samalla tavalla.

Tarhan työ seurasi vuoden kiertoa. Myöhäistalvella penkit kaivettiin ja lannoitettiin ja polut raivattiin; keväällä siemenet kylvettiin ja nuoret taimet istutettiin riveihin; kesän mittaan veli kitki rikkaruohoja, kasteli läheisestä kaivosta tai vesisäiliöstä ja sitoi tueksi sen, mikä kasvoi liian korkeaksi. Syksyllä viimeiset lehdet ja siemenet kerättiin, juuret nostettiin ja penkit peitettiin hallan varalta. Runo kuvaa tätä työtä kiireettä, kuin veli, joka oli itse hankannut kätensä rakoille siinä.

Tarha ei ollut pelkästään hyödyllinen. Luostarikirjoittajat näkivät sen pienenä paratiisin kuvana, suljettuna ja järjestettynä, sekä sen ristikäytävän jatkeena, jossa veljet rukoilivat. Siinä työskenteleminen oli osallistumista luomakunnasta huolehtimiseen; sen hedelmien vieminen sairaille oli tarhan järjestyksen kantamista sairashuoneeseen. Runo itse ei pääty luetteloon vaan omistukseen, jossa pieni tarha tarjotaan rakkauden lahjana.

IHS Bethlehem Churchissa yrttitarhan työ rajoittuu yrttien kasvattamiseen ja niiden antamiseen teeksi. Emme puhu siitä, mitä ne tekevät ruumiille. Kun annamme niitä, lisäämme vain nämä sanat: luostariperinteen mukaan valmistettu juoma.