Sairastupa oli luostarin sisällä oleva erillinen talo, joka suunniteltiin alusta alkaen omaksi maailmakseen. Selvimmän kuvan siitä antaa yhdeksännellä vuosisadalla piirretty luostarin ihannepiirustus: suuri pergamenttiarkki, joka esittää jokaisen rakennuksen, jota suuri luostari saattoi tarvita, kirkosta ja ristikäytävästä latoihin, työpajoihin ja puutarhoihin. Tuossa piirustuksessa sairaiden hoito ei ole nurkkaan sijoitettu huone. Se on kokonainen rakennusryhmä, jolla on oma nimensä ja oma järjestyksensä.

Piirustus sijoittaa sairastuvan luostarin itäpuolelle, kirkon taakse ja erilleen pääristikäytävästä, jonka ympärillä terveet munkit asuivat, rukoilivat ja tekivät työtä. Sen rakennukset on ryhmitelty oman pienen ristikäytävän ympärille. Siellä on makuusali sairaille ja huone kaikkein vakavimmin sairaille. Siellä on huone vastuussa olevalle veljelle. Siellä on oma keittiö, jotta sairaiden aterioiden ei tarvinnut odottaa yhteisön keittiötä, ja oma kylpy, jotta säännön heille sallimat kylvyt voitiin antaa häiritsemättä talon muuta väkeä.

Keskellä on kappeli. Piirustuksessa sairastupa jakaa kirkkonsa novisien kanssa: rakennuksen kaksi puoliskoa on sijoitettu selät vastakkain, kummallakin oma ristikäytävänsä. Tämän kappelin merkitys on yksinkertainen: sairaita ei saanut erottaa luostarin rukouksesta. Vaikka he eivät kyenneet seisomaan kuorissa yhteisön kanssa, he saattoivat silti kuulla messun ja osallistua hetkipalvelukseen omalta puoleltaan taloa. Sairaus erotti munkin yhteisön työstä mutta ei sen jumalanpalveluksesta.

Lähelle piirustus sijoittaa yrttitarhan: pienen muurein ympäröidyn maapalan, joka on jaettu penkkeihin, joista kuhunkin on merkitty kasvin nimi. Läheisyys oli tärkeää. Siellä kasvanut ei ollut myyntisatoa vaan osa sairastuvan päivittäistä kiertoa – kerättiin, kuivattiin ja valmistettiin muutaman askeleen päässä huoneista, joissa sitä käytettäisiin. Tarha kuului sairastupaan yhtä varmasti kuin kappelikin.

Piirustuksessa näkyy myös suoneniskentätalo, jonne munkit menivät määräajoin aikansa tapojen mukaisesti ja jonka jälkeen he lepäsivät kevyemmin tehtävin ja paremmin ruoin. Ja siinä näkyy erillään seisova lääkärin talo, jossa on huone hänen tarvikkeilleen ja huone akuutisti sairaille. Yrttitarha on sen vieressä.

Tuo erillinen talo on yksi koko piirustuksen puhuvimmista yksityiskohdista. Lääkäri ei asunut sairastuvanhoitajan huoneessa, eikä sairastuvanhoitaja asunut lääkärin talossa. He olivat eri ihmisiä eri kutsumuksin. Sairastuvanhoitaja oli yhteisön munkki, jonka apotti oli nimittänyt palvelemaan sairaita rukouksessa ja päivittäisessä hoidossa. Lääkäri oli oppineen taidon mies, jota kutsuttiin sen tiedon vuoksi, jota sairastuvanhoitaja ei väittänyt omaavansa. Rakennukset itse vetivät sen rajan, jonka tämä sivusto vetää sanoin.

Kokonaisuutena katsottuna piirustus opettaa tavan ajatella sairaista. Heille annetaan hiljaisuus erillään työn talon melusta. Heille annetaan kirkko, jotta he pysyvät yhteisön rukouksen piirissä. Heille annetaan keittiö, kylpy ja tarha, jotta arkielämä voidaan järjestää heidän tarpeidensa mukaan. Ja heille annetaan kahdenlaista apua, jotka pidetään erillään: veli, joka pysyy heidän luonaan, ja lääkäri, joka kutsutaan.

IHS Bethlehem Churchissa ylläpidämme sairastupaa emme rakennuksena vaan viitenä tehtävänä: rukous, läsnäolo vuoteen ääressä, elämänjärjestys, yrttitarha ja lohtu taiteen kautta. Kukin vastaa yhtä piirustuksen osaa – kappelia, veljen huonetta, keittiötä ja kylpyä, tarhaa sekä talon lauluja ja kirjoja. Pyhäkkömme Saitamassa on rukouskappeli eikä sairaiden talo. Jos yhteisöllä joskus on huoneita, joissa ottaa vastaan sairaita, ne järjestetään tämän piirustuksen mallin mukaan: rukouspaikka keskellä, hiljaiset huoneet sen ympärillä, yrttitarha lähellä ja lääkärin työ jätettynä lääkärille.