Keskiaikaisessa luostarissa taiteet olivat osa sairaiden hoitoa, eivät koristetta. Kuvat, gregoriaaninen laulu ja psalmit tavoittivat sairaat siellä, minne mikään muu apu ei ulottunut, ja sairastupa käytti hyväkseen kaikkia kolmea.

Psalmit tulivat ensin. Munkit osasivat koko psalttarin ulkoa, ja kun veli oli liian heikko lukemaan tai seisomaan kuorissa, psalmit tuotiin hänen luokseen. Veljet istuivat vuoteen ääressä ja lausuivat niitä; katumuspsalmit ja luottamuksen psalmit luettiin sairaiden ylle, ja ne, jotka vielä pystyivät puhumaan, yhtyivät niihin. Sairas munkki, joka ei voinut tehdä mitään muuta, saattoi silti rukoilla sanoja, joita hän oli laulanut koko elämänsä, ja kuulla niitä laulettavan puolestaan.

Gregoriaaninen laulu kuului samaan kiertoon. Hetkipalveluksen musiikkia ei varattu yksin suurelle kirkolle; sairastuvan kappelilla oli oma hetkipalveluksensa, ja sen musiikki kantautui lähellä makaavien huoneisiin. Kahdennellatoista vuosisadalla eräässä luostarissa syntyi merkittävä joukko uusia lauluja – lauluja sielun kaipauksesta ja luomakunnan kauneudesta – ja tällaista luostarissa syntynyttä musiikkia laulettiin niiden muurien sisällä, joiden suojassa sairaat makasivat. Sen kuuleminen merkitsi sitä, että pysyi yhteisön ylistyksen piirissä, vaikka ei voinut yhtyä siihen.

Myös kuvitetuilla kirjoilla oli paikkansa. Kuvitetut käsikirjoitukset asettivat Raamatun ja rukousten sanat Kristuksen, Neitsyen ja pyhien kuvien sekä luomakunnan puutarhan kuvien keskelle. Vuoteeseen sidotulle voitiin pidellä sivua esillä ja näyttää ja selittää kuvaa. Maalattu sivu teki silmälle sen, minkä gregoriaaninen laulu teki korvalle: se antoi sairaalle jotakin kaunista, jossa levätä, ja jotakin totta, mitä ajatella.

Taiteet eivät olleet sairastuvan työn ulkopuolella. Ne olivat yksi tavoista hoitaa sairaita ruoan, vuodevaatteiden, rukouksen ja yrttitarhan rinnalla. Sairas veli ei ollut vain ruumis, joka piti pitää lämpimänä ja ravittuna; hän oli sielu, jota tuli lohduttaa, ja luostari lohdutti häntä kauneudella.

Nykyään on koulutettuja ammattilaisia, jotka työskentelevät taiteen ja musiikin parissa sairaiden keskuudessa omien alojensa puitteissa ja omien pätevyyksiensä nojalla. Kunnioitamme tätä työtä emmekä käytä sen nimikkeitä. Se, mitä me tarjoamme, on vanhempaa ja yksinkertaisempaa: lohtua taiteen kautta, niin kuin luostari sitä antoi.

IHS Bethlehem Churchin perustaja Ayuki Kurihara tekee kuvia, sarjakuvia ja kirkkomusiikkia osana yhteisön työtä, ja nämä kolme ovat ne muodot, joissa lohtumme annetaan. Kuvien parissa istumme sairaan ihmisen kanssa ja piirrämme tai maalaamme yhdessä – pyhimyksen kuvan, muistetun paikan, kukan tarhasta – siinä tahdissa, johon ihminen kykenee, ja ihminen päättää, millainen kuvasta tulee. Sarjakuvien parissa teemme ihmisen kanssa lyhyitä kuvitettuja kertomuksia: hän kertoo, me piirrämme, ja yhdessä muovaamme ruuduiksi tarinan, usein ihmisen omasta elämästä tai hänelle rakkaasta Raamatun kohdasta. Musiikin parissa laulamme gregoriaanista laulua ja yksinkertaisia virsiä vuoteen ääressä ja kutsumme ihmistä laulamaan kanssamme, valitsemaan laulun tai yksinkertaisesti kuuntelemaan. Kun nyt perustettava gregoriaaninen kuoro on valmis, se tulee myös laulamaan.

IHS Bethlehem Churchissa ylläpidämme paikkaa, jossa kuvia, sarjakuvia ja musiikkia tehdään yhdessä sairaiden kanssa. Kun teos on valmis, annamme sen säilytettäväksi ihmiselle, joka teki sen kanssamme, ja hänen perheelleen.